SEPPO HILTUNEN

4

Kuka olen?

Olen Seppo Hiltunen, 65-vuotias, naimisissa ja kolmen aikuisen pojan isä. Työskentelen lääkärinä rtg-diagnostiikassa. Uskonasiat ovat olleet minulle tärkeitä jo vuosikymmeniä. Ennen Pirkkalaan muuttoani olen ollut mukana Lempäälän miestyössä ja lasteni kanssa perhetapahtumissa. Autan myös 93-vuotiasta äitiäni arjen haasteissa. Herätysliikkeiden toiminta on myös tuttua ja olen ollut eniten mukana SLEY:n ja Raamattuopiston toiminnassa.

Miksi olen ehdolla?

Lähdin ehdolle srk-vaaleihin, jotta voisin edistää niitä asioita yhdessä muiden kanssa, joita pidän tärkeänä srk:ssa. Sloganini voisi olla: SANAA, SOPPAA ja SAIPPUAA
Sanalla tarkoitan, että sekä raamattuun kirjoitettu sana Jeesuksesta Kristuksesta, meidän pelastajastamme, että siitä kertominen voivat antaa ihmisille tulevaisuuden ja toivon. Vaikka jokainen meistä on tehnyt virheitä ja syntiä Jumalan edessä, on meillä Jeesuksen ristintyössä anteeksianto ja sovitus, johon voimme turvata niin elämässä kuin kuolemassa.
Sopalla ja saippualla viittaan siihen, että emme voi unohtaa apua tarvitsevaa lähimmäistämme, vaan kun Jumala on ensin rakastanut meitä, tulee meidänkin Jeesuksen esimerkin mukaan yrittää auttaa heitä, joilla on vaikeaa, olivatpa he lapsia, nuoria, keski-ikäisiä, vanhuksia, työllisiä, työttömiä, perheellisiä, perheettömiä tai yksinäisiä.

Minulle tärkeitä asioita

Erityisesti lähetystyö, niin lähipiirissä kuin ulkomaillakin on minulle tärkeää, tähänhän velvoittaa jo Jeesuksen lähetyskäsky. Olisi hienoa, jos ihmiset voisivat löytää ja juurtua seurakuntaan, joka pitää kiinni Jumalan sanasta ja sen ikiaikaisista totuuksista sekä löytää vastauksia elmänsä suuriin kysymyksiin.

Lähetystyössä ajaisin lähetysmäärärahojen jakamista tasapuolisesti kaikille järjestöille.