
HENNA OLLANKETO
17
Kuka olen?
Tulen itse isosta perheestä ja aktiivisesta suvusta.
Olen asunut monessa suomen suuressa kaupungissa, Helsingissä, Espoossa, Turussa ja Tampereella sekä Kaarinassa ja nyt viidettä vuotta Pirkkalassa.
Itselleni tärkeitä asioita on perhe, luonto, eläimet, musiikki, taide, valokuvaus, ystävät ja jatkuva uuden oppiminen.Tähän tekstiä ehdokkaasta
Miksi olen ehdolla?
Ehdolla olen koska minua pyydettiin mukaan, niin aattelin kai minussa sitten jotain potenttiaalia olisi.
Itselleni on myös seurakunnan kuviot tutut lapsesta asti : – seurakunnankerho, pyhäkoulu, rippikoulu, isostoiminta, kuoro, katupartio Saapas, Actiot, Kristinuskon perusteet kurssit (Alfa), Hengenuudistus kirkossamme koulutus, sielunhoito koulutuksia, rukouspalveluksessa toimiminen, radiotyön tekeminen, vanhusten ystävätoiminta, lastenleirien ja kansanvälisten leirien ryhmyri, ruuanjako jne
Joten olen nähnyt hyvin laajasti seurakynnan toiminta muotoja suomessa ja ulkomaillakin, olen ollutkin aiemin seurakunnan toiminnan suunittelu ryhmässä sekä muutamassa luottamustehtävässä.
Tavoitteitani ja ajatuksiani
Tavoitteeni on, että huomioitaisiin kaikkia ikäluokkia vauvasta vaariin, jotta kaikilla olisi tervetullut olo seurakunnan toimintaan iästä tai taustoista riippuumatta.
Minulle tärkeitä asioita
Minulle tärkeitä asioita: Ihmisten kohtaaminen, rehellisyys, aitous, tasavertaisuus, muiden huomioiminen.
Luonto, eläimet, taide, lepo, ilo, huumori, rentous.
