Kirkko keskellä arkea – Soljis näyttää mallia lähiseurakunnasta

Asun Soljassa ja seuraan ilolla, miten alueemme kasvaa ja elää. Solja on uusi, kehittyvä asuinalue, ja seurakunta haluaa olla siellä, missä ihmiset ovat. Meille soljalaisille oma lähitilamme Soljis onkin hieno esimerkki siitä, mitä seurakunta parhaimmillaan on: se ei vaadi pitkää matkaa tai korkeaa kynnystä, vaan on kotoisa ja elävä kohtaamispaikka kotiovien läheisyydessä.

Ilahdun joka kerta, kun näen Soljiksen pihan täynnä lasten ja nuorten polkupyöriä ja aikuisia askeleissaan matkalla raamattupiiriin. Tällaiset hetket näyttävät, miten tärkeä paikka tilasta on jo muodostunut.

Uusilla asuinalueilla yhteisöllisyyden rakentaminen on erityisen tärkeää. Matalan kynnyksen tilat mahdollistavat sen, että eri-ikäiset ja eri taustoista tulevat ihmiset kohtaavat toisensa arjen keskellä – olipa kyseessä perhekerho, ylisukupolvinen toiminta, kulttuurien välinen kohtaamispaikka tai keino yksinäisyyden torjumiseen. Soljiksen kaltaisissa tiloissa voimme luoda puitteita, joissa sukupolvien ja kulttuurien arvokasta kokemusta ja taitoja jaetaan keskenään.

Tulevalla kirkkovaltuustokaudella haluan olla mukana varmistamassa, että Pirkkalan seurakunta pysyy lämpimänä, elävänä, helposti lähestyttävänä ja läsnä ihmisten arjessa kaikkialla kunnan alueella. Seurakunnan tulee varata voimavaroja diakoniaan ja yksinäisten ikäihmisten tukemiseen, lapsille, nuorille ja perheille sekä tukea toimintaa, jota tehdään yhdessä seurakuntalaisten kanssa.

Olen ehdolla syksyn seurakuntavaaleissa Lähde-ryhmän listalla. Lähde on poliittisesti sitoutumaton ryhmä, jota yhdistää halu rakentaa avointa ja välittävää seurakuntaa. Haluan tuoda päätöksentekoon paikallista näkökulmaa ja toimia matalan kynnyksen luottamushenkilönä – sellaisena, jolle voi tulla juttelemaan vaikkapa Soljikseen kahvikupin äärellä.

Pitämällä huolta lähitiloistamme ja ihmisistämme pidämme huolta koko Pirkkalasta.

Mari Kallio-Könnö
Soljalainen
Ehdokas kirkkovaltuustoon, 
Lähde-ryhmä

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *