
SIMO SAUNI
21
Kuka olen?
Olen Simo Sauni, eläkkeellä oleva diplomi-insinööri. Työurani tein VTT:llä ja myöhemmin rautateillä. Tein turvallisuuteen ja riskienhallintaan liittyviä asiantuntijatehtäviä. Muutimme muutama vuosi sitten Tampereelta Rantaperkiöstä Pereelle. Olen viihtynyt Pirkkalassa, kunta on sopivan väljästi rakennettu ja luonto on aina nähtävillä.
Miksi olen ehdolla?
Lähdin ehdokkaaksi tukeakseni niitä asioita ja ajatuksia, joita vaaliliittomme pitää tärkeänä. Minulle tärkeää on se, että seurakunta muistaa perustehtävänsä ja toimii seurakuntalaisten hengellisenä yhteisönä. Toinen tärkeä asia on, että seurakunnassa ei unohdeta haavoittuvassa asemassa olevia. Tässä tilanteessa seurakunnan tulee panostaa seurakuntalaisten auttamiseen mahdollisimman paljon. Seurakunnan tehtävänä on myös tukea vaikeina aikoina seurakuntalaisten henkistä turvallisuutta. Ulkoinen uhka vaikuttaa myös seurakunnan toimintaan, ja haluan olla osana parantamassa yhteisömme kriisinkestävyyttä.
Tavoitteitani ja ajatuksiani
Seurakunnan toiminnassa ei saa unohtaa armeliaisuutta, meidän jokaisen tulee olla armeliaita muita ihmisiä sekä itseämme kohtaan. Tärkeää on myös suvaitsevaisuus. Jokainen tulee omalla uskollaan autuaaksi ja tärkeintä on korostaa yhteisiä päämääriä eikä hakea eroavaisuuksia toistemme ajattelussa. Seurakunnan pitää myös ottaa aktiivisesti kantaa ajassamme esiintyviin ilmiöihin. Näitä ovat esimerkiksi ympäristönsuojelu, ilmastonmuutos, köyhyys ja tasa-arvo. Meidänkin tulee seurata tekoälyn kehittymistä, se antaa mahdollisuuksia mutta sen hallitsematon kehittyminen voi aiheuttaa koko ihmiskuntaa uhkaavan kriisin.
Terveisin
Simo Sauni
