SIRKKU LIEDES

14

Kuka olen?

Olen aktiivinen seurakuntalainen sekä palvelujen käyttäjänä että vapaaehtoisena. Juureni
ovat Ylöjärveltä. Pirkkalaan muutimme puolisoni kanssa 1990-luvun alussa. Kaksi aikuista
lasta on jo muuttanut omilleen.

Työuraani on sisältynyt kuntien, kuntainliittojen ja kolmannen sektorin yhdistysten
taloushallinnon tehtäviä, joihin kunnallistutkinnon opintoni Tampereen yliopistossa antoi
vahvan pohjan.

Oma polkuni seurakuntaan löytyi jo lapsena ja on jatkunut tähän päivään saakka.
Monipuolinen liikunta, lukeminen, äänikirjat, kuorolaulu, yhdistystoiminta ja penkkiurheilu –
seurakuntayhteyden lisäksi kuuluvat viikko-ohjelmaani.

Toimin laajasti kirkkomusiikin parissa. Olen Suomen Kirkkomusiikkiliiton hallituksen jäsen
ja sen varapuheenjohtaja, Tampereen Kirkkomusiikkipiirin varapuheenjohtaja,
kuorolaulajan lisäksi olen Pirkkalan kirkkokuoron varapuheenjohtaja ja sihteeri sekä
Ylöjärven seurakunnan kamarikuoron puheenjohtaja.

Innostun helposti ja arvostan rehellisyyttä, avoimuutta ja hyvää huumoria.

Miksi olen ehdolla?

Aktiivisena seurakuntalaisena haluan olla mukana myös päätöksenteossa. Annan
mielelläni aikaani ja osaamistani ja kotiseurakuntani hyväksi.

Lukuisten seurakuntani vapaaehtoistehtävien lisäksi Jumalanpalveluselämä ja musiikki –
vastuuryhmässä olen päässyt perehtymään seurakunnan elämän sydämeen. Haluan
toimia seurakuntalaisten äänitorvena – kuunnella, välittää ja vaikuttaa.

Tavoitteitani ja ajatuksiani

Seurakunnan strategiaan ja varojen käyttöön vaikuttamisen lisäksi haluan olla
mahdollistamassa ja innostamassa kaikenikäisiä vapaaehtoisiksi mukaan seurakunnan
toimintaan.

Vapaaehtoisten toimintaedellytysten kehittäminen; säännölliset koulutustapahtumat ja
ideariihet, jaksamista tukeva virkistystoiminta. Vauvasta vaariin jokaiselle mielekästä
tekemistä, seurakuntakoulu tyyppistä toimintaa seurakuntalaisten hengellisen elämän
rikastuttamiseksi ja arjessa jaksamiseen; selkeää raamatun- ja rukousopetusta.

Minulle tärkeitä asioita

Kuten evankelisluterilaisen kirkon missio; evankeliumi, kutsu Jumalan yhteyteen, yhteys ja
osallisuus, puolustaa heikoimpia ja ihmisarvoa, huolehtia luomakunnasta. Hengellinen
tehtävä ja lähimmäisenrakkaus. Yhteisöllisen seurakunnan rakentaminen. Tasa-arvo.

Toiminnan kehittäminen edellyttää, että seurakunnan omaisuutta hoidetaan huolellisesti ja
varoja käytetään viisaasti.